Moikka moi! Ajattelin vielä tulla tänne puolelle esittelemään viime aikaisia hankintoja. Ensi viikolla tulen kirjoittelemaan kaikista syksyn tapahtumista.
Ensimmäisenä on mun uusi puhelin! Mun oli ihan pakko saada jo uusi puhelin, kun edellinen oli jo 3 vuotta vanha, tosi hidas ja muutenkin siinä oli vikoja. Odotin ihan innolla kun tuli ensimmäiset uutiset, että apple tekee jälleen uuden puhelimen. Varsinkin tää uusi väri rose gold; ruusukulta teki muhun vaikutuksen. Sen lisäks tää on sopivan kokonen ja tässä oli pari uutta ominaisuutta verrattuna edellisiin Iphoneihin, mm. 3D-painallus ja parempi videokuvaus. ♥
Seuraavana meijän uusi tabletti. Ollaan mietitty kauan, että millainen tabletti pitäisi hankkia. En olisi ikänä uskonut, että kallistun ostamaan samsungin tuotteita sillä olin miettinyt kauan Ipadin hankkimista. Kävästiin tossa messukeskuksessa ja siellä esiteltiin tällaista tablettia. Kyseessä on siis Samsung Tab A. Kaikista eniten mua miellytti tässä se, että tää sisältää jo valmiiksi kaikki Microsoftin kirjotusohjelmat! Pääsen siis tekemään tällä koulujuttuja, kunhan vain vielä mun tilaama näppäimistö saapuisi.
Viimesenä hankintana on kuvailuun GoPro Hero 3+. Oikeastaan kaikista näistä tuotteista tämän ensimmäisenä hankin ;) Tää oli niin hyvässä tarjouksessa, että tää oli melkein pakko ostaa. Oon kuullu GoProsta paljon hyvää, ja näin kuvailijana tämä oli oiva hankinta!
Näin viimesenä ajattelin laittaa vielä kuvat jouluvaloista, jotka virittelin. Rakastan joulua, varsinkin kaikki joulukoristeet on niin ihania. Hyvää joulun odotusta kaikille! ♥
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti