Moikka taas! :-) Puolisen viikkoa sitten palasin Puolan matkalta kotia. Viikon olin matkassa ja käytiin Varsovassa sekä Krakovassa vierailemassa. Ensimmäisenä suuntana oli Varsova josta kerronkin tässä postauksessa ja seuraavissa osissa on luvassa lisää matskua matkalta. Matkassa olin äidin kanssa.
Keskiviikkona oli lähtö Puolaan. Se että miksi ihmeessä Puolaan lähteä, oli mun päätös ja olin katsellut paria vaihtoehtoa minne lähteä ja olin päätynyt Puolaan. Mutta kuitenkin keskiviikko aamuna/ yöllä startattiin ennen viittä kuutta kentälle odottelemaan lentoa joka lensi Riian kautta Puolan Varsovaan. Perillä oltiin kohdemaassa jo paikallista aikaa yhdeksältä. (Puolassa -1h meidän ajasta) Kentältä hotellille johon veimme laukut ja lähdettiin kaupungille. Keskustassa oli paljon korkeita lasisia rakennuksia ja sivu kujat ei mitään kauniita, mutta silti uudessa kaupungissa on aina ihana olla! Käytiin jo ekan kerran shoppailemassa ja Puolasta löytyi todella hyvin kansainvälisiä kauppoja mm. Bershka, Sephora, Pull&Bear... sekä paljon muitakin. Erikseen tulen vielä esittelemään mitä kaikkea tarttuikin sieltä mukaan ;-)
Toisena päivänä päätettiin lähteä hieman keskustan ulkopuolella oleviin ostoskeskuksiin. Päivälle ostimme 24 tuntia kestävät julkisen liikenteen liput. Samalla tuli käveltyä paljon kun matkattiin kauppakeskuksesta toiseen kun kumpikin sijaitse aivan eripuolilla kaupunkia. Ostoksia kertyi ihan kivasti ja hyvä kun matkalaukkuun enään olisi mahtunut enempää ostoksia ;-)
Kolmas päivä ja vika päivä Varsovassa. Lähdettiin suunnistamaan vanhaan kaupunkiin. Tai no vanha ja vanha kun se on uudelleen rakennettu.. Kuitenkin, siellä oli paljon kauniinpaa kuin muualla kaupungissa. Matkan varrella poikettiin yhteen kirkkoon katselemaankin. Käveltyä tuli paljon kun takaisin lähdettiin käymällä puistoja lävitse! Päivän aikana tuli käytyä yhteensä neljässä eri puistossa jotka oli toinen toistansa kauniimpia. Yhden puiston aukiolla oli tuntemattomaan sotilaan hauta jota vartioi kaksi sotilasta, ompa siinäkin duunia :-D
Illalla tuli vielä ongelmia joista voinkin kertoa seuraavan kerran kun Krakovasta kerron joten olkaahan näkyvillä ;-)
Sitten vielä yleisesti voin sanoa että hintataso Puolassa on halpa! Ruokailu maksoi kahdelta yleensä noin 10-18€ eli yli puolet suomea halvemmin. Puolassa käytetään zlotyja ja 1€ vastaa 4 zlotya eli vertailun vuoksi vielä 20 zlotya vastaa 5€. Myös ruokakaupoissa oli todella halpaa. Yleensä kun kävimme illalla ostamassa sinne kului noin 20 zlotya. Ostoskassissa oli yleensä suklaapatukka, pähkinöitä, kaksi olutta ja limu. Suomessa tästä saa pulittaa paljon. Myös vaatteet olivat hieman suomen hintatasoa halvempia ja alennuksia löytyikin vielä paljon!
Sitten toisena Euroopassahan on ollut Suomea lukuunottamatta hirveät helteet ja niin oli myös Puolassa. Melkein joka päivä mittari varjossa näytti yli 30 astetta. Ulkona oli aivan tukalan kuuma kun sisältä sinne meni. Lämpöä ja aurinkoa tuli siis paljon nautittua. Mielummin kuitenkin lämmin ja varsinkin kun suomen kelit huonoja on ollut.