Nea♥
Heippa ja hyvää viikonalkua! :-) Oi, että tuolla ulkona on niin keväistä tänään. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja on ihanan lämmin!
Ajattelin nyt tehdä teille viime aikoina ostettujen tavaroiden esittelyn. En oo oikein himoshoppailija suomessa. Se, että kun ostan jotain se onkin jo pian monella muullakin saa mut ärsyyntymään. Lisäks myös suomen huonot kauppa valikoimat ei mua innosta. Sen sijaan jos ulkomailla käyn sieltä tarttuu mukaan sitten melkeen vaatekaapillinen kasa uusia vaatteita. Myös netistä tulee tilattua vaatteita. Mutta, silti välillä tulee jotain basic tuotteita ostettua täältä suomesta ;-) Mutta nyt en enempää höpöttele vaan aloitetaan:
Tällä kertaa ostin H&M:ltä tällaisen sinivalko raidallisen kauluspaidan. Tällaista oonkin jo jonkin aikaa katellut ja nyt se tarttui mukaan. Tässä on vielä hyvä puoli, että se on hieman venyvää materiaalia. Siellä oli myös monia muita tämän tapaisia kauluspaitoja. Tämä kuitenkin lähti mukaan, koska toisessa kivassa kauluspaidassa oli v-aukko joten en sitä halunnut. Eikä hintaakaan tällä ollut kuin 14.99€
Toisena juttuna myös H&M:ltä ostin ihan basic neuletakin. Näitä neuletakkeja oli vaikka mitä ihania värejä. Nyt kuitenkin ostin vain harmaan neuleen, koska sellaista ei vielä ollut. Myös se, että mun vaatekaappia koristaa tällä hetkellä värikkäät vaatteet sai mut ottamaan neutraalimman värin. Ja hintaahan tällä oli 9.99€
Tuli myös ostettua Cubuksesta nämä ihanat aurinkolasit. ♥ Hintaa oli luultavasti 7.99€. Erityisesti tykkään lasejen ihanasta kuosista. Myös näiden kiva malli on tosi ihana! Tänään en tiennytkään, että on noin ihana ilma joten en päässyt testailee näitä. Toivottavasti nämä ihanat ilmat jatkuu, että pääsisikin käyttämään aurinkolaseja jo!
Ikeassa tuli myös kävästyä. Rakastan niin Ikean tuotteita, niiden halvuuden ja kauneuden vuoksi! ♥ Ensimmäisenä nappasin mukaan tämän ihanan tarjottimen jota oonkin jo havitellut ennekin ja kun nyt tuli käytyä Ikeassa oli se pakko ostaa! Nää on kyllä tosi ihania niiden pitsireunuksien takia. Hintaa taisi olla jotain n.5€
Ikeasta tuli mukaan myös tämä kiva teko kasvi ja sille samaan pitsisarjaan kuuluva ruukku. Ja ruukun alapuolella oleva pienempi tarjotin oli myös pakko ottaa mukaan. Kasvi taisi olla n.4€ ja ruukun hintaa en muista, mutta ei se kallis ollut. Hinta tarjottimella oli siinä n.3€ kieppeillä.
Vielä ennen kassaa huomasin tän ihanan valkoisen viltin. Hintaa tällä oli 3.99€. Tämän aijon vain heittää sängylle, jotta sen voi siitä vetästä ylleen.
Mitäs mieltä te olette? Entä mistä te tykkäätte kevään pukeutumisessa?